Jooga ja kyvyt

Kysymys

Eräällä viikolla maaliskuussa, pääosin yhtenä päivänä aloin kuulla toimistossa ympärillä olevien ihmisten suusta erikoisia asioita. Kuulemani jutut eivät liittyneet työasioihin, vaan minun itseni ajattelemiin asioihin – joitakin asioita olin ajatellut ed. päivinä, joitakin juuri sinä päivänä. kuulin noin tunnin sisään n.15 erikoista kommenttia 3-4 eri ihmisen suusta eläimistä ja elokuvista mun tyttöystävään. (Huom! Kukaan työtoveri ei tunne häntä eikä edes tiedä nimeä.) Olin ed. sunnuntaina katsonut Crystal Tarot -kortteja, harrastanut vähän joogaa ja saanut niistä erikoisen olon. Yhden teorian mukaan kundaliinienergia olisi noussut (?) En omaa ihan vastaavaa kokemusta, vaikka erään henkilön olen ennenkin arvellut osaavan lukea osan ajatuksistani. Mystinen olo tuntui ainakin kolmena iltana vielä nukkumaan mennessä, kunnes katosi myöh. viikolla. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Onko jollakin teistä kokemuksia Tarottien/joogan harrastamisesta peräkkäin ja konkreettisista yliluonnollisista ilmiöistä tämän jälkeen?

Vastaus

Siihen miten tuollaiseen pitäisi suhtautua, ei pysty vastaamaan kuin sinä itse. Vain sinä tiedät miten haluat suhtautua telepatiaan/ajatusten lukuun tai yliluonnollisiin asioihin.

Tarottien ja joogan harjoittaminen peräkkäin eivät tee muuta kuin tasapainoittavat sinua ja tekevät sinusta vastaanottavaisemman erilaisille energioille ja asioille. Ne eivät itsessään siis aiheuta yllä mainitsemiasi tapahtumia, vaan ovat kenties yksin tai yhdessä tehneet sinusta vastaanottavaisemman, jolloin ihminen/ihmiset pystyvät helpommin lukemaan ajatuksiasi TAI tiedostamattasi lähetät ajatuksiasi voimakkaammin kyseisen aktiviteetin jälkeen, kun energiasi on tasapainoisempi ja avoimempi.

Tarotit tai jooga eivät sen kummemin altista yliluonnollisille ilmiöille, jos ihminen ei ole vastaanottavainen tai muuten altis ko. ilmiöille.

Vastannut

Karhuntassu



Lue viestejä kategoriasta Vaisto ja voimat. (Kiinteä linkki)

Palaa etusivulle